Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2017.

Tunnelmia Cosa Cupista

Kuva
Sää suosi pientä sadetta lukuunottamatta meidän lauantain kisoja, vaikka ukkosmyrsky uhkasikin. Koivunokka tarjosi mahtavat puitteet kepparikisoille. Kisoissa järjestettiin tällä kertaa vain kaksi luokkaa: 0-20 cm sekä 30-50 cm. Luokassa 0-20 cm  oli viisi osallistujaa, jotka sijoittuivat seuraavasti: 1. Lina ja Sinttu 10,51 2. Aava ja Pilkku 11,87 3. Sinna ja Oreo 12,72 4. Venla 16,68 5. Janna 40,20 Luokassa 30-50 cm  oli myös viisi osallistujaa ja siinä otettiin kolme kierrosta. Aika on näiden kierrosten yhteenlaskettu aika. 1. Lila ja Lumi 42,42 2. Amanda ja Alexsandra 53,95 3. Emmi ja Lola 54,40 4. Cecilia ja Raita 62,82 5. Helmi ja Ruska 70,50 Kolme parasta saivat palkinnoksi ruusukkeen ja kaikki osallistujat karkkipussin.  Kiitos kaikille kisaajille! Olitte loistavia!! Kisakatsomona toimi Koivunokan laavu, jossa kisoja seuraamaan tulleet saivat nauttia pikku sateelta suojassa kahvia ja mokkapaloja sekä muita bu

Tulossa Cosa Cup 12.8.2017

Kuva
Jippii! Eka  Cosa Cup  on kohta totta. Sellainen järjestetään tulevana  lauantaina 12.8.2017 klo 13-16 Koivunnokan ulkoilualueella Lempäälässä.  Ilmoittautuminen klo 12:30 alkaen. Osallistumismaksu on 2 €  ja sillä pääsee kaikkiin luokkiin (huom. pienimmän luokan ikäraja!). Lisäksi on tarjolla  myyntipaikkoja 1 € hintaan . Mikäli et omista vielä omaa hevosta, voi  hevosen vuokrata järjestäjätalleilta hintaan 1€ . Myös myyntiin on tulossa hevosia tarvikkeineen sekä CottonCandylta että Salamasankarilta,  joten omankin pollen voi lunastaa halutessaan kisapaikalta. Koska kisat ovat  kht CottonCandyn, kht Merin  ja  kht Salamasankarin  ekat kaikille avoimet kisat, on luokkia näissä kisoissa vain kolme. Piti olla alunperin neljä, mutta maastoesteiden raahaus kisapaikalle koitui tällä kertaa mahdottomaksi. Laitetaan seuraavaan sitten enempi jos siltä tuntuu. Meillä on kolme luokkaa: 0-20cm (aika) alle 7-vuotiaat  30-50cm (aika) 60-75cm (aika) Näistä tuo ensimmäinen

Uusia kokeiluja

Kuva
Tällä viikolla tuli hankittua uusia ihania kankaita kylän kangaskaupasta. Pääsen kokeilemaan ekaa kertaa shetlanninponinkin tekoa kun on kunnon karvakangasta. Samalla löysin aivan mahtavaa hopeanväristä tekonahkaa ja jonkun ajan päästä saan myös vaaleanpunaista ja prossin väristä keinonahkaa suitsia varten. Kuvan päällimmäisistä ei ole tulossa keppareita vaan loimia yms. asusteita. Että en malttaisi odottaa että pääsen kokeilemaan!! Kuvia "kaikenkarvaisista" polleista on siis luvassa kunhan ensi viikolla pääsen kunnolla työn touhuun. Ei tahtois millään saada pidettyä näppejään erossa mutta pakko malttaa kun ensin on muutama muukin (ei keppareihin liittyvä) juttu hoidettavana...

Talli valmistuu pikkuhiljaa

Kuva
Keppihepat uusissa pilttuissa. Paikkoja piti saada monta, joten testataan tällaista ratkaisua. Tallina toimii leikkimökki. Tallin laajennustyöt ovat päässeet loppusuoralle. Melkein on jo valmista. Ei malta olla laittamatta jo vähän kuvia. =) Omista asukeista osa on vielä tallin varsinaisen pitäjän mukana lomailemassa, mutta palautuvat uuteen talliinsa lähipäivinä. Koekäyttäjinä uusissa pilttuissa olivatkin uudet hevoset. Iloisista ilmeistä päätellen kaikki olivat hyvin tyytyväisiä talliin.  Ruokakippojen yms. asennukset on vielä mietinnässä. Kunhan tallin omistaja saapuu, löytänemme siihenkin sopivan ratkaisun. Suitsille ja muille tarvikkeille löytyy paikat yläparvelta. Laitetaan yksityiskohtaisempia kuvia tallista myöhemmin, kunhan saadaan talli siivottua rakennusromuista ja järjestykseen. =)

Uusia keppipolleja!

Kuva
Salamasankarin Brownie Menneinä viikkoina sopivina sadepäivinä olen askarrellut muutamia heppoja. Osa jää omaan talliin mutta osalle etsitään uudet kodit. Omaan talliin jää meidän viikonloppuvahvistuksen ensimmäinen ikioma keppiheppa, ruskeasta velboasta valmistettu Salamasankarin Brownie. Tämä polle on isompaa kokoa mitä olen tehnyt ja käy kokonsa puolesta kivasti hoitamiseen, rentouttaviin maastolenkkeihin ja kouluratsastukseen. Esteitäkin se tykkää hypätä, mutta rotevan kokonsa vuoksi se saattaa olla hieman  kömpelömpi kuin pienempi serkkunsa Salamasankarin Rusina.     Viime viikon aikana on syntynyt myös kolme pienempää keppihevosta (n. kokoa A4), joista toivotaan varsinaisia estehirmuja. Vilkkaat kolmoset  Salamasankarin Rusina ,  Mustangi  ja  Sokeripala  ovat varsin vekkuleita nuoria hevosia. Ilkikurisen kuoren alla jokaiselta löytyy kuitenkin lämmin ja ihmisrakas sydän sekä halu toteuttaa ratsastajansa pienimmätkin toiveet. Mitä korkeampi este, s

Ensimmäiset Salamasankarit valmiina maailmalle

Kuva
Ensimmäiset Salamasankari- nimeä kantavat keppihevoset  Salamasankarin Virvatuli  ja  Salamasankarin Keskiyön Kuiskaus  ovat valmiina lähtemään uusiin koteihinsa. Näille kopoteille on jo omat ratsastajat löytyneet ja ne muuttavat yhdessä uuteen kotiinsa lähiaikoina. SaSan Virvatuli edessä ja Keskiyön Kuiskaus kurkkii taaempana.

Salamasankari: tarinan alku

Kuva
Tallin asukkeja, joista osa on itse tehtyjä ja osa muualta ostettuja. Salamasankari on tavallinen keppihevostalli Pienen pirtin pihamaalla. Jokin aika sitten pihan leikkimökki muuttui keppihevostalliksi ja toimintaa laajennetaan pikkuhiljaa sitä mukaa kun uusia ideoita syntyy. Lähitienoolla on myös muutamia muitakin keppihevostalleja, joten näillä nurmilla ravaillaan ja laukkaillaan lähes päivittäin.  Perheen äiti on innostunut tekemään keppihevosia sekä varusteita ja karsinoita yms. valmistamisessa on kunnostautunut perheen isäntä. Tytär keskittyy tallin hoitoon ja ratsastukseen sekä jonkin verran myös varusteiden valmistukseen. Yhdessä tehdään ja koska tekeminen on niin kivaa, voidaan välillä tehdä kaikenlaista keppihevosiin liittyvää myös myyntiin muiden iloksi. Kilpailukykyiseen hintaan. Tavoitteena on tulevaisuudessa osallistua myös erilaisiin keppihevostapahtumiin sekä kisaamaan että myymään omia tuotoksia.

Raparperi-mansikkakiisseli

Joskus jo pikkutyttönä tykkäsin tehdä raparperi-mansikkakiisseliä. Mansikoiden tilalle voi laittaa myös muita marjoja, mitä pakastimesta sattuukaan löytymään. Se menee suunnilleen näin: Raaka-aineet: 6 vartta, noin 700 g raparperia 1 l   mansikoita (pakastemansikat käy oikein hyvin) 8 dl vettä 2 dl sokeria 4 rkl perunajauhoja Valmistusohje: Huuhtele raparperit ja leikkaa ne paloiksi. Kiehauta vesi ja sokeri ja lisää raparperit joukkoon. Keitä kunnes raparperit pehmenevät. Sekoita perunajauhot pieneen määrään vettä ja lisää suurus kattilaan ohuena nauhana varovasti sekoittaen. Anna kiisselin vielä kiehahtaa. Lisää jäiset mansikat (tai muut marjat). Kaada kiisseli kulhoon jäähtymään ja ripottele pinnalle hieman sokeria. Tarjoa kiisseli maidon tai vaniljakastikkeen kanssa.

Riisi-papu-jauhelihavuoka

Valion reseptikirjastosta löytyi herkullinen Riisi-papu-jauhelihavuoka, jossa on papuina käytetty mustia papuja. Raaka-aineet: 400 g   naudan jauhelihaa 2   rkl   fajita-mausteseosta 1 - 2     tomaattia 2½  dl   pitkäjyväistä riisiä 1  tlk   (285/170 g)  mustapapuja ( kypsiä) 200 g   pakastemaissia 150 g   Valio TexMex juustoraastetta 5  dl     kanalientä kevätsipulin varsia tai ruohosipulia Valmistusohje: Ruskista jauheliha pannulla. Mausta fajita-mausteseoksella. Kuutioi tomaatit. Sekoita kaikki ainekset kevätsipulin varsia lukuunottamatta voidellussa uunivuoassa. Riisi raakana, pavut valutettuina ja maissi jäisenä. Paista uunin keskiosassa 200 asteessa n. 45 min. Ripottele kypsän vuoan pinnalle hienonnettua kevätsipulia. Tarjoa heti arkiruokana.

Alkukesän kuningatar: "maisemakahvilan raparperipiirakka"

Teen raparperipiirakkaa monella eri reseptillä, mutta viime vuosien ehdottomaksi suosikiksi on noussut tämä Maisemakahvilan raparperipiirakan-nimellä kulkeva tuotos. Tämä resepti on lähtöisin Kotiliesi-lehden kokoelmista. Ohje on lähteen mukaan peräisin Hämeenkyrön maisemakahvilan emäntä Katariina Pylsyltä. Resepti koostuu kolmesta osasta: muruseoksesta, pohjataikinasta ja täytteestä. Ainekset muruseokseen: 8 dl  vehnäjauhoja 3 dl  sokeria 2 tl  leivinjauhetta 2 tl  soodaa 2 tl  vaniljasokeria 250 g  voisulaa Pohjataikina: noin 2/3  muruseoksesta 2 dl  piimää 1  kananmuna Täyte: 1 l raparperipaloja 500 g rahkaa 2 dl sokeria 2 kananmunaa 3 tl vaniljasokeria Ohje: 1. Sekoita muruseoksen kuivat aineet ja lisää lopuksi voisula. Jaa seos kahteen eri kulhoon. Käytä 2/3 muruseoksesta pohjataikinaan. Jätä kolmannes pinnalle ripoteltavaksi. 2. Lisää pohjataikinaan keskenään sekoitetut piimä ja kananmuna. Levitä seos leivinpaperilla peitetylle uunipannulle.

Pannukakku

Nopea ja helppo välipala, iltapala ja jälkiruoka, jota meidän perheessä tehdään muutamia kertoja kuukaudessa lapsien iloksi (ja omaksikin) on ehdottomasti pannukakku! Tällä ohjeella tulee suussasulavan herkullista. Raaka-aineet: 2 kpl            munia 8 dl              maitoa 4,5 dl           vehnäjauhoja 1 rkl             sokeria 2 tl               vaniljasokeria 1 tl               suolaa 50 g             sulatettua voita tai margariinia Valmistusohje: Riko munien rakenne vispilällä kulhossa. Vatkaa joukkoon maito ja kuivat aineet seoksena. Lisää sulatettu voi Kaada taikina uunipannulle leivinpaperin päälle paista uunin alaosassa 200 asteessa n. 30 minuuttia tai kunnes pannukakku on kypsää Tarjoa hillon, marjojen ja kermavaahdon kanssa.

Lapinpataa Pikkupirtin tapaan

Lapinpata on pataruoka, jota äitini on usein laittanut omalla tavallaan vuosien ajan aina silloin tällöin kun me lapset olemme menneet vierasille. Tämä on myös nyt meidän perheen ruokalistalla pyhäruokana. Pataruoat on ihania varsinkin kylmempään aikaan mutta valmistus kestää sen verran kauan, ettei tätä ehdi viikolla juuri tekeen. Raaka-aineet: 600 g            mieluista kokolihaa, esim. poroa, hirveä, peuraa, nautaa tai possua 50 g              voita 2 kpl             sipulia 4 dl               lihalientä n. 10 kpl       maustepippuria 5-8 kpl         mustapippuria 3 kpl            porkkanaa 2 dl              hillosipuleita 1 rkl             vehnäjauhoja 1,5 dl           ruokakermaa 2 kpl            maustekurkkua 1 pkt            juustoleipää Valmistusohje: Ruskista kuutioitu liha voissa pienissä erissä ja siirrä pataan. Paista hienonnettu sipuli pannulla ja lisää pataan. Lisää lihaliemi ja pippurit. Anna kiehua miedolla lämmöllä kunnes liha on lähes kypsää. L

Juustoinen kanakeitto

Tämä resepti on alun perin lainattu Valion sivuilta ja muokattu meidän perheelle sopivaksi. Nopea ja maistuva perheruoka arkeen. Valmistukseen menee alle puoli tuntia. Maistui koko meidän perheelle oikein hyvin. Vaihtelua saa vaihtamalla herne-maissi-paprikan tilalle muita kasvissekoituksia mielensä mukaan tai käyttämällä tuoreita kasviksia/juureksia. Raaka-aineet: 300 g                broilerin fileesuikaleita 1 rkl                  voita n. 1 l                 vettä 2 kpl                 kanaliemikuutioita 500 g                peruna-sipulisekoitusta pakkasesta 400 g                herne-maissi-paprikaa pakkasesta (tai muita kasviksia) 1 paketti           sulatejuustoa, esim Koskenlaskija on oikein hyvä Valmistusohje: Ruskista broilerit voissa kattilassa. Lisää kattilaan peruna-sipulisekoitus, vesi ja liemikuutiot. Vettä saa olla sen verran että ainekset peittyvät kunnolla.  Anna kiehua n. 15 minuuttia Lisää herne-maissi-paprikat ja sulatejuusto.  Anna kiehua

Burgundinpataa Pikkupirtin tapaan

Kunnon lihapata on toisinaan ihan hyvä vaikka aikapaljon tuleekin suosittua edullisempaa jauhelihaa. Burgundinpata on vanha suosikkini vuosien takaa. Tosin itse teen tämän yleensä ilman herkkusieniä, yleensä tähän kaiketi kuuluu myös sienet. Ja punaviinin tilalla käytän yleensä lihalientä. Punkkua kun ei meillä juuri ikinä ole. Mutta siis voisi lisätä herkkusieniä ja käyttää lihaliemen tilalle punaviiniä niin pata olisi aidompi burgundinpata. Ainekset: 800 g  naudan sisäpaistia 1 paketti pekonia 4-5 sipulia (tai n. 10 pikkusipulia) 2 porkkanaa 4 dl lihalientä 4-5 valkosipulinkynttä 0,5 dl tomaattipyreetä mustapippuria 2 laakerinlehteä 1,5 tl kuivattua timjamia (jos käyttää tuoretta, laita enemmän) 1,5 tl suolaa Valmistus: Kuutioi liha ja pekoni. Lohko kuoritut sipulit. Viipaloi porkkanat. Ruskista pekoni pannussa. Ota pekonit syrjään pataan ja paista lihakuutiot sopivissa erissä pekoninrasvassa. Siirrä lihat pataan pekonin seuraksi. Paista samassa rasvassa my

Lamminpään lumous lihapata

TESTAAMATTA Lamminpään lumousta on äitini tehnyt jo vuosien ajan ja se on taivaallisen hyvää. Äiti on löytänyt reseptinsä aikoinaan jostain hänelle tulleesta aikakausilehdestä, mutta tämä resepti on otettu kuitenkin netistä Maku.fi-sivustolta . 4 annosta 800 g possun sisäfilettä, ulkofilettä tai kylkeä 3 dl kuohukermaa 2 rkl dijon maalaissinappia 1 kpl kanelitanko 2 tl raastettua inkivääriä 1 tl curryjauhetta 1 tl jauhettua kurkumaa 1 tl mustapippuria myllystä 6 kpl valkosipulin kynsiä hienonnettuina 1 tl suolaa 400 g tomaattimurskaa leikkaa  liha valmiiksi annospaloiksi n.100g gramman paloihin Paista lihoihin kuumalla pannulla värit pintaan öljyn kera Nosta lihat sivuun odottamaan ja lisää pannulle tilkka öljyä, curry, kanelitanko, kurkuma ja inkivääri Freesaa hetki mausteita ja lisää sitten panulle kerma ja keitä kermaa kokoon miedolla lämmöllä Mausta suolalla ja pippurilla ja lisää sekaan murskatut ja pieneksi silputut valkosipulinkynnet sekä sinappi Kun  ke

Broileripata

TESTAAMATTA Yhteishyvä-lehden sivuilta löytyi makoisan oloinen Ranskalaisen broileripadan resepti . Tämä pääsee meidän koekeittiön testilistalle sopivaksi muokattuna ja mikäli osoittautuu hyväksi, päätyy myös meidän perheen ruokalistalle. 6            broilerin rintaleikettä 2 tl         suolaa 1 tl         rouhittua mustapippuria 4 rkl       öljyä 340 g      pekonia 4             sipulia lohkottuna tai 12 salottisipulia 4             valkosipulinkynttä 2 purkkia säilykeherkkusieniä(400 g) 2 rkl         vehnäjauhoja 6 dl           punaviiniä (tai kanalientä) 4-6 dl       kanalientä 4 rkl         tomaattipyreetä 4              laakerinlehteä Mausta broilerin rintaleikkeet molemmin puolin suolalla ja rouhitulla mustapippurilla. Ruskista broileripalat pannulla kauniin ruskeiksi ja nosta ne sitten padan pohjalle odottamaan. Suikaloi pekoni, kuori ja lohko sipulit ja murskaa valkosipulinkynnet. Ruskista pannulla pekonisilppua sekoittaen. Lisää joukkoon sipulilohkot, murs