Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2019.

Blogi on uudistunut

Kuva
Olen hieman uudistanut blogiani. Tai oikeastaan blogejani. Olen kirjoitellut vuosien varrella useisiin eri blogeihin aiheista, jotka ovat tavallaan erilaisia mutta jotka kuitenkin ovat osa tätä pienen pirtin elämää. Edelleen pidän kesään asti erillisenä koiriin ja kissoihin liittyvän blogini, jota olen kirjoitellut lähinnä kennelimme näkökulmasta. Keppihevostelut, puutarhanhoitoon, rakentamiseen, remppaamiseen ja käsitöihin liittyvät asiat ovat nyt kuitenkin jatkossa kaikki jo täällä. Lemmikkiasiatkin liitän tänne kunhan kesälomani alkaa ja ehdin tehdä kennelillemme uudet kotisivut. Näin talvilomalla rentoudun päivittämällä hieman tätä blogia. Millaisista aiheista täällä siis jatkossa tullaan kirjoittelemaan? No ainakin puutarhanhoidosta ja kaikesta jännästä mitä kokeilemme kasvattaa tuolla pihallamme. Uusimmasta harrastuksestamme eli mehiläisistä ja niiden hoidosta tulee taatusti kirjoituksia. Lemmikkien kanssa touhuilusta tulee varmasti myös tekstiä. Samoin kokkailusta, sill