Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2016.

Yrttikurssin ihanat pestot!

Muutamia vuosia sitten kävin Lempäälä-Opiston järjestämällä yrttikurssilla, jossa tutustuttiin sekä villiyrtteihin että viljeltäviin yrtteihin. Kurssi oli äärettömän mielenkiintoinen ja antoisa. Sieltä tarttui mukaan paljon ajatuksia ja reseptejä, joita aluksi käytin hyvinkin paljon. Yksi resepti, jota olen kovasti kaivannut vuosien aikana, on oheinen krassi-peston resepti. Tänä vuonna minulla on pitkästä aikaa paljon krasseja ja jonkin verran vielä basilikaakin ja kehäkukkia, joten tätä teen itselleni pakkaseen leivänpäälliseksi. Tästä olen unia nähnyt ja useasti haaveillut, kun oli leivänpäällä niin taivaallisen ihanaa. Teksti on suora lainaus vuosia sitten lähetetystä sähköpostiviestistä, jonka yrttikurssimme opettaja Outi Karttunen meille lähetti. Sain jo silloin vuonna 2010 luvan kirjoittaa näitä asioita blogiin talteen, jota silloin kirjoittelin pihamaan yrteistä. Se sitten jäi kun elämä rupesi viemään toiseen suuntaan. Viestit ja reseptitkin olivat pitkään hukassa, monien muut

Tomaattiketsuppia oman pihan tomaateista

Kirsikkatomaatteja tuli taas tänäkin kesänä omalta pihalta sen verran paljon, että alkoi ihmisväeltä tulla tomaatit jo korvistakin. Satoa kuitenkin vaan tuli ja tuli ja päätin lopulta kokeilla tehdä niistä ketsuppia. Tomaatteja kertyi kaksi kiloa yhdestä amppelitaimesta! Etsin reseptejä netistä ja löysinkin monia. Olivat loppujen lopuksi aika erilaisia ja katsottuani kaappiini mitä tarvikkeita sieltä löytyy valmiina ja mietittyäni hetken, päädyin seuraavanlaiseen reseptiin. Raaka-aineet: 2 kg (kirsikka)tomaatteja, suurin osa ylikypsiä 3  keskikokoisia sipulia 0,5 valkosipulia (n. 5 kynttä) 2 dl ruokosokeria 2 dl omenaviinietikkaa 4 tl suolaa 2 tl kanelia ripaus mustapippuria myllystä Ohje: Pilko tomaatit (puolita kirsikkatomaatit) ja poista niistä kannat. Silppua sipulit ja valkosipulit pieneksi silpuksi. Lisää isoon kattilaan (minulla oli 5 litrainen) omenaviinietikka ja sokeri. Kuumenna kunnes alkaa kiehua. Lisää mausteet ja vihannekset. Anna kiehua hiljalleen

Äidin joulupiparkakut

Äidiltäni olen saanut aikoinaan myös piparkakkutaikinan reseptin, jonka mukaan meidän perheessä on aina joulupiparkakut leivottu. Resepti on ihan perinteinen ns. vesipipareiden resepti ja siitä voi tehdä myös piparkakkutaloja. Äidin kanssa tehtiinkin joka joulu useita piparkakkutaloja, varmasti parhaimpina vuosina toista kymmentä. Joulukukkasiksi menivät sukulaisille ja tuttaville, tietysti kotiinkin jäi aina yksi. Ohje on tässä ns. "yksinkertaisena", niin kuin äidillä on tapana sanoa. Itse teen tämän aina joko 1,5- tai 2-kertaisena, jolloin siitä tulee sekä mökki että mukavasti mutusteltavia piparkakkujakin. Aineet: 150 g voita 4 dl sokeria 2 dl siirappia 2 dl vettä 1 rkl kanelia 1 rkl inkivääriä 1 rkl neilikkaa 1 rkl puhdistettua soodaa (ruokasoodaa) 850 g jauhoja (n. 14 dl) Ohje: Voi, sokeri, siirappi, vesi ja mausteet keitetään isossa kattilassa muutaman minuutin ajan.  Voi lisätään kuumaan seokseen (sulaa sinne) ja annetaan jäähtyä. Jäähtymistä voi nopeu

Hanna-Riikan mummon Omppupiiras

Toinen kauan kaipaamani resepti on opiskeluaikaisen kaverini minulle antama omppupiirakan resepti. Hän oli sen saanut sen muistaakseni omalta isoäidiltään. Myös tätä reseptiä tuli kulutettua todella paljon silloin parikymmentä vuotta takaperin ja sen jälkeenkin - kunnes hukkasin reseptivihkoni. Harva pää, niin ei pysynyt varmaksi tämäkään resepti mielessä. Ainakaan niin hyvin, että olisin uskaltanut kertaakaan tehdä tätä piirasta ilman kirjallista ohjetta. Ihanaa, että löysin reseptivihkoni tänä syksynä sopivasti ennen omenasadon kypsymistä. Tämä resepti tulee jälleen pitkästä aikaa käyttöön. Pohjan aineet: 3 dl vehnäjauhoja 1,5 dl sokeria 1 tl soodaa 3 dl piimää 1 dl voisulaa Päälle: omenoita, päärynöitä, persikoita tms. (omenoiden kanssa kanelia) Ohje: Sekoita kuivat aineet Lisää piimä ja voisula hyvin sekoittaen Lado täytteet pohjan päälle Paista 175-asteessa n. 20 minuuttia

Suklaa-minttukakku

Vihdoin löysin varaston perukoilta vanhan reseptivihkoni, jonka uskoin jo aikaa sitten kadonneen. Siellä on muutama resepti, mitkä laitan tänne talteen. Yksi niistä on suklaa-minttukakun resepti, jonka nappasin äidiltä joskus parisenkymmentä vuotta takaperin. Tätä kakkua tuli aikoinaan tehtyä paljon. Opiskeluaikojen alussa en omistanut kovinkaan kummoisia leivontavälineitä, kuten esimerkiksi vatkainta. Joten tällainen kakku, jossa kaiken saa sekaisin haarukalla, oli aivan erinomainen. Välillä ei kaapissa ollut maustamatonta jogurttia joten käytin sujuvasti marjajogurttia tai mitä nyt kaapissa sattuikaan olemaan. Hyvin toimivat nekin ja kakkuun sai vähän erilaista vivahdetta. =) Aineet: 5 dl vehnäjauhoja 3 dl sokeria 1 rkl leivinjauhetta 2 tl vaniljasokeria 0,5 dl kaakaojauhetta 1 tl kuivattua minttua 1 tl kardemummaa 1 purkki maustamatonta jogurttia 3 kananmunaa 150 g sulatettua margariinia/voita Ohje: Ohjeessani lukee yksinkertaisesti, että "Sekoitetaan hyvin. Pais

Tomaattinen pasta-jauhelihakeitto/-pata

Arkeen tulee haettua aina välillä hyviä uusia reseptejä, jolla saisi nopeasti ruoan pöytään työpäivän päätteeksi. Yksi hyvä löytyi Ruokamenot -sivustolta (blogi). Tästä tuli tyttäreni uusi suosikki kertaheitolla. Tomaattiseen pasta-jauhelihakeittoon tuli seuraavat ainekset: 400 g jauhelihaa 1 sipuli 2 valkosipulin kynttä (itse laitan aina runsaammin, nytkin 5 kynttä) 1 tl suolaa 0,5 tl mustapippurirouhetta 1 tl oreganoa 1 purkki valmista pastakastiketta (käytin Rainbow:n juustoista kastiketta) 0,5 l kanalientä (esim. 2 kanaliemikuutiosta) 0,5 purkkia soijakermaa 300 g kookasta pastaa 0,5 dl tuoretta basilikaa oliiviöljyä paistamiseen (itse käytän rypsiöljyä pääasiassa) Valmistus:  Kuumenna öljy pannulla ja lisää pilkottu sipulisilppu. Paista n. 3 minuuttia (siten että vähän pehmiää ja kuullottuu) ja lisää jauheliha. Riko varovasti reilun teelusikan kokoisiksi kimpaleiksi. Paista kunnes jauheliha ei enää ole punertavaa. Lisää pilkotut valkosipulinkynnet,

Pikkupullat äidin opeilla

Kuva
Tänään oli laskiaissunnuntai ja meilläkin tehtiin laskiaispullia. Reseptinä käytin ihan peruspikkupullan reseptiä, ehkä ihan pikkuisen muokaten. Äidin opin mukaisesti käytän leivonnassa aina vain voita ja pullataikinaan laitan yhden munan sijasta kaksi. Tuorehiiva on parempaa kuin kuivahiiva ja että pullataikinaan pitää laittaa jauhoja vain sen verran että sen juuri ja juuri pystyy leipomaan. Taikanaan tulee: 0,5 l      kevytmaitoa 1 pkt     tuorehiivaa 2 dl       sokeria 1 tl        suolaa 2 kpl     kananmunia (1 tl       kardemummaa) 200 g    voita riittävästi jauhoja Maito lämmitetään kädenlämpöiseksi. Sen jälkeen siihen sulatetaan kädellä sekoittaen hiiva. Lisätään suola, sokeri, kananmunat ja kardemumma. Meidän laskiaispulliin ei tällä kertaa tullut kardemummaa, koska sellaista ei sattunut olemaan kaapissa. En sitä aina laita. On hassua kun joskus opetin yhdelle etelä-amerikkalaiselle tuttavalleni pullanleivontaa, hän ihmetteli kovasti suomalaisten halua käyttää karde

Äidin taatelikakku

Kuva
Minun mieheni pitää kahvikakuista. Yksi hänen suosikeistaan on taatelikakku, joten päätin yllättää hänet tekemällä sellaisen. Taatelikakkua meillä yleensä syödään jouluisin, mutta silloin kuivakakut monesti jäävät (meillä ainakin) pahasti muiden jouluherkkujen varjoon. Taatelikakkua voi aivan hyvin tehdä muutenkin ja tällaisena tavallisena helmikuisena viikonloppuna pala kahvikakkua kahvin kanssa maistuu äärimmäisen hyvältä. Tein kakun äidiltäni saamallani reseptillä. Siihen tarvitaan: 200 g    taateileita paloina 2 dl       vettä 200 g    voita 2 kpl     kananmunaa 2 dl       sokeria 1 dl       kermaviiliä (tai piimää) 1,5 tl     leivinjauhetta 1 tl        ruokasoodaa 1 tl        vaniljasokeria 3,5 dl    vehnäjauhoja Ohje: Lisää taatelinpalat ja vesi kattilaan ja keitä hetki siten, että taatelit pehmiävät. Lisää voi lopussa kuumaan taatelimassaan ja anna sen sulaa sekaan. Jätä jäähtymään. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää vaahtoon kermaviili tai piimä. Sek

Bataattilasagnea

Kuva
Bataattilasagne Meidän yksi suosikeista tällä hetkellä on bataattilasagne, jota olen nyt parikin kertaa tehnyt Chocochili-blogin reseptin mukaan - hieman muokaten. Emme ole vegaaneja, joten olen käyttänyt maitotuotteita jonkin verran. Tämä ruoka on miehen ykkössuosikki ja jopa meidän 15-vuotias maksalaatikolla mieluiten elävä viikonloppuvahvistus söi tätä melko pienellä mutinalla. Tämä ruoka on siitäkin hyvä, että annos on meidän perheelle sellainen, että siitä riittää kahdeksi päiväksi. Ruoka myös tuntuu olevan seuraavana päivänä rakenteeltaan ja mauiltaan jopa parempaa kuin vasta paistettuna. Tarvitset tähän ruokaan seuraavat ainekset: 1 iso bataatti iso köntti voita 1 pienehkö parsakaali 300 g tofua 2 keskikokoista sipulia 4 isoa valkosipulinkynttä 1 tl oreganoa 3tl basilikaa suolaa, pippuria 750 g tomaattikastiketta 4 dl kaurakermaa 2 dl kermajuustoraastetta lasagnelevyjä Meillä tykätään yrteistä ja erityisesti basilika kuuluu koko perheen suosikkei

Igorin kanaa

Kuva
Tänään testasin Peggyn pieni punainen keittiö -blogin Kanaa Igorin tapaan . Kovasti reseptiä oli kehuttu ja Glorian Ruoka & Viini-lehtikin on tämän evään huomioinut. Pakkohan sitä oli kokeilla tänä sunnuntaina ja hyvin  tuntui maistuvan isännällekin. Ruoka oli sopivan yksinkertainen ja valmistui kohtuullisessa ajassa. N. 45 minuuttia. Voisi olla mahdollista toteuttaa arkenakin työpäivän jälkeen. Ohessa suora lainaus Peggyn pienen punaisen keittiön blogista. Tein tämän ruoan suoraan ohjeen mukaisesti. Kanaa Igorin tapaan Ohjeesta riittää ainakin 6 herkuttelijalle. 800 g kanan filettä 1 punainen paprika suikaloituna 1 keltainen paprika suikaloituna 2 isoa sipulia kuutioituna 3 valkosipulin kynttä pilkottuna 70 g tomaattipyrettä 1 rkl sokeria 2 tl suolaa 2 dl kanalientä 350 g smetanaa ( 1 kuutioitu maustekurkku, ripottele juuri ennen uuniin menoa) Kourallinen persiljaa revittynä puolet ennen uuniin laittoa ja loput koristeeksi mustapippuria myllystä Kuu