Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2017.

Pannukakku

Nopea ja helppo välipala, iltapala ja jälkiruoka, jota meidän perheessä tehdään muutamia kertoja kuukaudessa lapsien iloksi (ja omaksikin) on ehdottomasti pannukakku! Tällä ohjeella tulee suussasulavan herkullista. Raaka-aineet: 2 kpl            munia 8 dl              maitoa 4,5 dl           vehnäjauhoja 1 rkl             sokeria 2 tl               vaniljasokeria 1 tl               suolaa 50 g             sulatettua voita tai margariinia Valmistusohje: Riko munien rakenne vispilällä kulhossa. Vatkaa joukkoon maito ja kuivat aineet seoksena. Lisää sulatettu voi Kaada taikina uunipannulle leivinpaperin päälle paista uunin alaosassa 200 asteessa n. 30 minuuttia tai kunnes pannukakku on kypsää Tarjoa hillon, marjojen ja kermavaahdon kanssa.

Lapinpataa Pikkupirtin tapaan

Lapinpata on pataruoka, jota äitini on usein laittanut omalla tavallaan vuosien ajan aina silloin tällöin kun me lapset olemme menneet vierasille. Tämä on myös nyt meidän perheen ruokalistalla pyhäruokana. Pataruoat on ihania varsinkin kylmempään aikaan mutta valmistus kestää sen verran kauan, ettei tätä ehdi viikolla juuri tekeen. Raaka-aineet: 600 g            mieluista kokolihaa, esim. poroa, hirveä, peuraa, nautaa tai possua 50 g              voita 2 kpl             sipulia 4 dl               lihalientä n. 10 kpl       maustepippuria 5-8 kpl         mustapippuria 3 kpl            porkkanaa 2 dl              hillosipuleita 1 rkl             vehnäjauhoja 1,5 dl           ruokakermaa 2 kpl ...

Juustoinen kanakeitto

Tämä resepti on alun perin lainattu Valion sivuilta ja muokattu meidän perheelle sopivaksi. Nopea ja maistuva perheruoka arkeen. Valmistukseen menee alle puoli tuntia. Maistui koko meidän perheelle oikein hyvin. Vaihtelua saa vaihtamalla herne-maissi-paprikan tilalle muita kasvissekoituksia mielensä mukaan tai käyttämällä tuoreita kasviksia/juureksia. Raaka-aineet: 300 g                broilerin fileesuikaleita 1 rkl                  voita n. 1 l                 vettä 2 kpl                 kanaliemikuutioita 500 g                peruna-sipulisekoitusta pakkasesta 400 g                herne-maissi-paprikaa pakkasesta (tai muita kasviksia) 1 paketti           sulatejuustoa, esim Koskenlaskija on oikein hyvä ...